Teollisuussuuttimien valinta on monimutkainen prosessi

Teollisuuden kehittymisen myötä markkinoille tulee koko ajan monenlaisia tuotteita. Harva kuitenkaan tietää, kuinka monimutkaista tekniikkaa tuotteiden valmistamisessa tarvitaan. Otetaan esimerkiksi teollisuussuuttimet, jotka ovat tärkeä osa-alue käytännössä jokaisessa teollisuuden haarassa, oli kyse sitten terästeollisuudesta, paloturvallisuudesta tai desinfioinnista.

Teollisuudessa käytetäänkin suuttimia moneen eri tarkoitukseen. Tiivistetysti voidaan sanoa, että suuttimilla ruiskutetaan nestettä johonkin kohteeseen. Eri suuttimet astuvat kuvaan silloin, kun valmistaja päättää, millaiseen kohteeseen ja miten hän tarvitsee nestettä suihkutettavan tuotteeseensa. Tässä on nimittäin monia eri tapoja. Jotta valmistaja voi saada parhaan mahdollisen lopputuloksen, on hänen tiedettävä tarkkaan, millaisen suuttimen hän tarvitsee.

Kartioita, suorakulmia ja ovaalimuotoja

Suuttimen tehtävä on jakaa neste pisaroiksi ja ohjata nämä pisarat eteenpäin. Valmistaja voi tarvita suutinta esimerkiksi kohteen viilentämiseen, pesemiseen, kosteuttamiseen, maalaamiseen tai kemiallisen reaktion aikaansaamiseen.

Suihkukuvioon vaikuttavat pisaroiden koko, suunta ja paine. Suihkutus voi muistuttaa kevyttä ja laajalle leviävää sumutusta tai kovaa, tiettyyn kohtaan kohdistuvaa ruiskutusta. Suihkutus voi tulla yhdestä suuaukosta tai rykelmänä. Vaihtoehtoja on monia.

Yleisin tapa suihkuttaa nestettä on kartiomuoto. Yksi kartiomuodon vahvuuksista on, että sen avulla neste voidaan levittää tasaisesti halutulle pinnalle. Kartiomuodoissakin on vaihtoehtoja, sillä neste voidaan hajottaa vaikkapa spiraalimaisesti tai avokartiomuodossa. Spiraalimaisen levittämisen etuja on toimintavarmuus, eli se ei tukkeudu kovassakaan teollisessa käytössä. Siksi sitä käytetään esimerkiksi paloturvallisuudessa.

Myös muita suihkumalleja löytyy. Ovaalimuotoista suihkutusta käytetään yleensä kohteen viilentämiseen. Neliö- tai neliskulmaista suihkutusta käytetään, kun valmistaja tarvitsee jonkin tietyn alueen tasaista suihkuttamista.

Jotta valinta ei käy helpoksi, valmistajan täytyy myös valita, mistä materiaalista suutin on tehty. Yleisimmin käytetyt materiaalit ovat messinki ja teräs. Muita vaihtoehtoja ovat muun muassa PVC, teflon tai titaani.

Teollisuussuuttimet ovatkin yksi tärkeä osa teollisuutta. Jos haluat tietää lisää, PNR Nordicilla on pitkä historia suutinten ja suutinjärjestelmien valmistajana ja suunnittelijana.

27 Jun 2017